Lopettaa
John F. Kennedy ja Nikita Hruštšov molemmat ymmärsivät, että Kuuban ohjuskriisi olisi voinut helposti johtaa ydinsotaan. Vähentääkseen väärinkäsitysten mahdollisuutta kansainvälisen kriisin aikana, he päättivät perustaa hot-linen, joka tarjoaisi heille suoran yhteydenpidon. Kennedy ja Hruštšov aloittivat myös neuvottelut selvittääkseen tapoja vähentää ydinuhkaa. Kuten Kennedy selitti, molemmilla osapuolilla oli 'molempien osapuolien syvä intressi oikeudenmukaiseen ja aidoon rauhaan ja asevarustelun pysäyttämiseen', ja elokuussa 1963 molemmat osapuolet sopivat kieltävänsä kaikki ydinlaitteiden testit, paitsi maanalaiset.
Väliset suhteet Neuvostoliitto , Kiina ja Peura huonontunut aikana Vietnamin sota mutta 1970-luvun alkuun mennessä tilanne parani, kun hallitukset tukivat lievennyspolitiikkaa. Richard Nixon / Zhou Enlai helmikuussa 1972. Hän vieraili myös kahdesti Moskovassa (1972 ja 1974) ja Leonid Brežnev matkusti Washingtoniin vuonna 1973.
Heinäkuussa 1975 kaikkien suurten maiden johtajat, mukaan lukien Yhdysvallat ja Neuvostoliitto , allekirjoitti Helsingin sopimuksen, joka hyväksyi Euroopan unionin rajat, jotka oli laadittu sen jälkeen Toinen maailmansota . Tämä sisälsi kahden Saksan valtion hyväksymisen Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta .
Tekijä: John Simkin ( [email protected] ) © Syyskuu 1997 (päivitetty tammikuu 2020).
▲ Pääartikkeli ▲Ensisijaiset lähteet
(1) Georgi Arbatov, Neuvostoliiton keskuskomitea, haastattelu, (1983)
Kylmän sodan ympäristössä kaikki liikkuu halvan lännen tasolla. Sinulla on konkreettinen vihollinen, joka on kaiken pahan lähde. . . Detenten filosofia on paljon hienostuneempi ja vaikeampi käsittää. On oltava riittävän avarakatseinen ja suvaitsevainen ymmärtääkseen yhteiselon ja yhteistyön mahdollisuutta ja toivottavuutta sellaisten kansojen välillä, jotka eroavat sosiaalisista järjestelmistä, poliittisista instituutioista, arvoista, sympatioista ja antipatioista. Pitäisi ymmärtää, että heidän väliset suhteet eivät ole nollasumma, jossa toinen osapuoli voittaa täsmälleen yhtä paljon kuin toinen osapuoli häviää, ja että kaikista eroista ja vaikeuksista huolimatta heillä saattaa silti olla ylivoimaisia yhteisiä etuja.
(2) Noam Chomsky, Kohti uutta kylmää sotaa (1982)
Kun Yhdysvallat pyrkii kaatamaan Iranin tai Guatemalan tai Chilen hallituksen tai hyökkäämään Kuubaan tai Indokiinaan tai Dominikaaniseen tasavaltaan tai vahvistamaan murhaavia diktatuureja Latinalaisessa Amerikassa tai Aasiassa, se tekee niin jaloin pyrkimyksiin puolustaa vapaita kansoja välitön Venäjän (tai aikaisempi kiinalainen) uhka. Vastaavasti, kun Neuvostoliitto lähettää panssarivaunuja Itä-Berliiniin, Unkariin, Tšekkoslovakiaan tai Afganistaniin, se toimii puhtaimmillaan ja puolustaa sosialismia ja vapautta Yhdysvaltain imperialismin juonitteluja vastaan.
(3) Willy Brandt , Rauhanpolitiikka Euroopalle (1968)
Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö on ennen kaikkea tehokas puolustusliitto. Se estää mahdollisia vastustajia houkuttelemasta kohdistamaan poliittista painostusta johonkin liittolaiseen sotilaallisella voimalla. Mutta jatkuvaa ponnistelua tarvitaan tämän puolustusvoiman säilyttämiseksi jatkuvasti edistyvän teknisen kehityksen edessä. Ymmärrämme, että sitoutuminen Euroopassa on suuri taakka Yhdysvalloille... Pelkään, että Yhdysvaltojen taakan merkittävän keventämisen aika ei ole vielä tullut.
Nato ja lievennyspolitiikka eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin, Naton olemassaolo - eli sen poliittinen painoarvo ja valmius puolustaa aluettamme kaikilta hyökkäyksiltä - on osoittanut, että jännitteiden ja kriisien politiikka on turhaa. Naton heikkeneminen vähentäisi lieventymisen mahdollisuutta ja sen tehokkuutta. Sotilaallinen pelote on turvannut Euroopan rauhan... Sotilaallinen turvallisuus ja lievennys eivät ole ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan. Ilman liiton lujaa tukea emme voi harjoittaa minkäänlaista lievennyspolitiikkaa. Vastaavasti liiton poliittinen tavoite ei toteudu ilman idän ja lännen välistä lieventämistä.
(4) Alexander Bovin, Izvestia (huhtikuu 1980)
Asia on siinä, että kehitys pakotti meidät tekemään valinnan: meidän oli joko tuotava joukkoja tai annettava Afganistanin vallankumouksen kukistaa. Se ei ollut yksinkertainen päätös. Tiesimme, että vastavallankumouksen ja uskonnollisten kiihkoilijoiden voitto ja kiihkoilijoiden kosto johtaisi verilöylyyn... Tiesimme, että vastavallankumouksen voitto tasoittaisi tietä Amerikan massiiviselle sotilaalliselle läsnäololle maassa, joka rajoittuu Neuvostoliittoon. ja se oli haaste maamme turvallisuudelle.
(5) Jonathan Steele, Neuvostoliitto: mitä tapahtui Detentelle? (1982) .large-mobile-banner-2-multi-168{border:none!important;display:block!important;float:none!important;line-height:0;margin-bottom:7px!important;margin-left:0 !tärkeää;margin-right:0!tärkeää;margin-top:7px!tärkeää;maksimileveys:100%!tärkeää;min-korkeus:250px;täyttö:0;tekstin tasaus:keskellä!tärkeää}
Harvat ihmiset kieltäisivät sen, että Neuvostoliitto ja länsi joutuvat uuteen kylmään sotaan. Siitä, milloin se tarkalleen alkoi ja kuka on syyllinen, keskustellaan kiivaasti, mutta yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että idän ja lännen suhteissa oli ajanjakso - nyt päättynyt - vuosien 1970 ja 1976 välillä, jota voitaisiin kutsua levottomuuden aikakaudeksi. Tuona aikana pidettiin neljä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton huippukokousta, joista kolme Venäjän maaperällä. Vuonna 1972 Richard Nixonista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vieraili Moskovassa, 55 vuotta Venäjän vallankumouksen jälkeen. Hänen allekirjoittamansa pitkän kantaman hyökkäysaseiden rajoittamista koskevasta sopimuksesta (SALT 1) ja julistuksesta 'USA:n ja Neuvostoliiton suhteiden perusperiaatteet' seurasi seuraavien neljän vuoden aikana useita vähemmän sopimuksia, jotka kattavat kaiken kaupan ja viljatoimitukset näiden kahden maan astronautien avaruuteen.